Vesi- ja viemäriliittymismaksut 1.1.2012 alkaen

Tekninen johtokunta 26.10.2011, § 36
Voimaantulopäivä 1.1.2012

Liittymismaksu : kiinteistökohtainen kertamaksu

Liittymismaksusta ei peritä arvonlisäveroa ja se on siirto- ja palautuskelpoinen.
Liittymismaksulla katetaan alueen vesihuoltoverkoston ja laitosrakentamisen rakentamiskustannuksia. Liittymismaksua peritään kaikilta uusilta liittyjiltä.
Liittymismaksu oikeuttaa kiinteistön liittymään yhdellä liittymällä laitoksen vesijohtoon, jätevesiviemäriin ja hulevesiviemäriin sekä käyttämään laitoksen palveluja. Lisäliittymistä asiakas maksaa kaikki aiheutuneet kustannukset.
Liittymismaksulla liittyjä varaa liittyjän tarvitseman kapasiteetin laitoksen verkostosta ja käsittelylaitoksesta. Korvaus ei koske tonttijohtojen rakentamista. Laitos suorittaa aina liitostyön laitoksen verkostoihin.

Liittymismaksu siirtyy kiinteistön luovutuksen yhteydessä uudelle omistajalle, ehtona on, että liittymismaksu ja muut liittymiseen kuuluvat vastuut on täytetty.

Mikäli rakentamista ei ole aloitettu kahden (2) vuoden sisällä liittymishakemuksen jättämisestä, asiakkaan on tehtävä uusi hakemus ja maksettava mahdollinen liittymismaksu tai lisäliittymismaksu.

Liittymismaksu (L):

Liittymismaksu määräytyy kiinteistön käyttötarkoituksen, laajuuden ja palveluiden käytön perusteella seuraavasti:

 

 L = A x K x y x P

L = liittymismaksu (€)
A = kerrosala (k-m²)
K = kiinteistötyypin mukainen kerroin 
y = liittymismaksun yksikköhinta (€/ k-m²)
P= palvelukerroin 

Kerrosalana tai lisärakentamisalana (laajentaminen) käytetään rakennusluvan mukaista kerrosalaa.
Omakotitalojen ja paritalojen sekä rivitalojen liittymismaksut määritellään ja peritään kiinteistön kerrosalan mukaan kiinteänä maksuna.
     

<= 150 k-m²

 

2475 €

151 - 250 k-m²

 

3025 €

251 - 450 k-m²

 

3850 €

Mikäli paritalo on kiinteistöosakeyhtiö tai asunto-osakeyhtiö, peritään liittymismaksu kerrosalan mukaisesti ja kiinteistöön viedään yksi vesimittari.
Mikäli liittyjät ovat luonnollisia henkilöitä, paritalo rinnastetaan kahteen erilliseen omakotitaloon.
Kiinteistötyypin mukaiset kertoimet (K):

Omakoti-, pari- tai rivitalot > 450 k-m²

4

 

Asuinkerrostalo ja asuinliiketalo

3

vähimmäismaksu 3025 €

Liike- ja toimistorakennus

3

vähimmäismaksu 3025 €

Julkinen rakennus/ muut rakennukset

3

vähimmäismaksu 3025 €

Teollisuus, jossa vain sos.tilojen vesi

1

vähimmäismaksu 3025 €

Teollisuus, jossa myös muuta veden käyttöä

3

vähimmäismaksu 3850 €

Vapaa-ajan rakennus

10

vähimmäismaksu 3025 € 

Maatalousrakennus (tallit, navetat, yms.)

4

vähimmäismaksu 3025 €

Liittymaksun yksikköhinta (y) on 2,20 €/k-m²
Palvelukertoimet (P):  
Vedenhankinta    0,40
Jätevesiviemäröinti    0,40
Hulevesiviemäröinti    0,20

Mikäli kiinteistö liittyy vain vesijohtoon tai viemärijohtoon, peritään 40 % kiinteästä tai vähimmäismaksusta. Kiinteistön liittyessä vesi- ja viemärijohtoon, peritään 80 % kiinteästä tai vähimmäismaksusta. Liittyminen vesi-, viemäri- ja hulevesiviemärijohtoon, peritään 100 % kiinteästä tai vähimmäismaksusta. Jos hulevesiviemärin toiminta-alueella kiinteistö ei liity hulevesiviemäriin, peritään kuitenkin 100 % kiinteästä tai vähimmäismaksusta. 
Jos hulevesiviemärin toiminta-alueella kiinteistö ei liity hulevesiviemäriin, peritään kuitenkin 100 % kiinteästä tai vähimmäismaksusta.
 
Olemassa olevien kiinteistöjen liittäminen hulevesiviemäriin:
Vesi- ja viemäriliittymismaksua ei ole peritty: liittyjä rakentaa täysin valmiiksi kustannuksellaan  runkojohdosta alkaen, sis. kadun päällystämistyöt, liittämistyön suorittaa aina laitos asiakkaan laskuun. Kunnossapitoraja muuttuu samaan kohtaan vesijohdon ja viemärin kunnossapitorajan kanssa.
Vesi- ja viemäriliittymismaksu on peritty: liittymismaksu peritään hinnaston mukaan Liitoskohta on samassa paikassa samoilla periaatteilla kuin vesi- ja viemäriliitoskohta.

Korkeampaa liittymismaksua peritään osayleiskaava-alueilla ja haja-asutusalueilla niiltä liittyjiltä, joiden kiinteistöjä varten rakennetaan uutta vesihuoltoverkostoa 1.1.2007 alkaen.

Liittymismaksuja veloitetaan 1.1.2007 jälkeen rakennetuilla verkosto-osilla niin, että osayleiskaava-alueella liittymismaksua korotetaan 50 % ja haja-asutusalueella korotus on 100 %.

Erillisillä alueilla, kuten mökkikylän tai vastaavien vesihuolto uudella asemakaava-, osayleiskaava- tai rantakaava-alueilla, liittymismaksu käsitellään tapauskohtaisesti siten, että näiden vesihuollon investointikustannuksista 50 % katetaan liittymismaksuilla. Näiden kohteiden liittymismaksusta päättää tekninen johtokunta.

Lisäliittymismaksua peritään niistä rakennuksista, jotka laajentavat ja joiden kerrosala lisääntyy yli 10 %. Lisäliittymismaksua peritään 100 % rakennusluvan mukaisesta kerrosalan laajentamisesta. Mikäli kerrosala pienenee, liittymismaksun erotusta ei hyvitetä.
Omakoti-, pari- ja rivitaloista ei peritä lisäliittymismaksua, kun muutos tapahtuu maksuluokan sisällä. Lisäliittymismaksu peritään, jos siirrytään toiseen maksuluokkaan.
Asiakas on velvollinen ilmoittamaan muutoksista, laajennuksista ja uusista rakennuksista vesihuoltolaitokselle. Laitos perii 50 %:lla korotetun liittymismaksun laajennuksista tai kiinteistön rakennuksista, jotka on rakennettu ja liitetty verkostoon laitokselle ilmoittamatta.

Vanha rakennus puretaan ja paikalle rakennetaan uusi rakennus
Jos liittyjä on maksanut liittymismaksun, uutta maksua ei peritä, kun liitytään olemassa oleviin tonttijohtoihin.
Liittyjälle rakennetaan uudet liittymät eikä kiinteistöstä ole maksettu liittymismaksuja, laitos perii uudet liittymismaksut.
Uuden rakennuksen kiinteistötyyppi ei muutu, mutta rakennusala laajenee, peritään lisäliittymismaksu kohdan mukaisesti.
Kiinteistötyypin muuttuessa menetellään uuden liittymän mukaisesti.

Kiinteistöjen yhteisen johdon liittäminen verkostoon
Napapiirin Vesi voi toiminta-alueellaan tai sen ulkopuolella olevia kiinteistöjä liittää yhteisellä johdolla verkostoonsa. Näitä liittyjiä käsitellään toiminta-alueella samalla tavalla kuin kysymyksessa olisi yksi liittyjä. Liittyjien tulee tehdä erillinen yhteinen liittymissopimus laitoksen kanssa. Liittyjät tekevät keskenään sopimuksen kiinteistöjen yhteisten johtojen liittämisestä vesihuoltolaitoksen verkostoon sekä sopimuksen johtojen rakentamisesta ja kunnossapidosta. Lisäksi laitos tekee jokaisen liittyjän kanssa erillisen liittymissopimuksen ja perii liittymismaksut.

Rakennusaikainen vedenkulutus arviolaskutuksena:

veroton hinta

verollinen hinta

Omakotitalot ja vapaa-ajan asunnot

58,00 €

71,34 €

Paritalot

116,00 €

142,68 €

Rivitalot

174,00 €

214,02 €

Kerrostalot

362,50 €

445,88 €

Liikerakennukset ja muut tapauskohtaisesti erikseen.

 

Rakennusaikainen vedenkulutus laskutetaan kiinteistökohtaisena kaikilta uusilta liittyjiltä. Maksua sovelletaan alle kaksi vuotta kestävään rakennusaikaan, jonka jälkeen asennetaan mittari tai tarvittaessa veloitetaan uusi rakennusaikainen käyttömaksu.

Muut palvelumaksut

 

 

Kuvien ja lähtötietojen antaminen rakentajalle

A4 -tuloste

4,39 €

5,40 €

A3 -tuloste

7,03 €

8,65 €

Tarkastusmaksu KVV-tarkastuskäynti

37,49 €

46,11 €

Asiakkaalle laitoksen hankkimien lupien, kuten esim. vesistöön asennettavien putkien sijoitusluvat ym. viranomaisluvat sekä lvi-suunnitelmakuvien skannaus sähköiseen muotoon, peritään aiheutuneet kustannukset lisättynä yleiskuluja 20 %.

Liittymis- ja käyttösopimuksen päättyminen

Palautuskelpoinen liittymismaksu palautetaan, kun vesihuoltopalveluiden käyttö lakkaa kiinteistöllä pysyvästi rakennusten poistuessa käytöstä ja liittymissopimus irtisanotaan kirjallisesti.
Liittymismaksu palautetaan sen suuruisena kuin se on aikoinaan maksettu, eikä sille lasketa indeksikorotuksia tai korkoja.
Liittymän purkamisesta aiheutuvat kustannukset peritään asiakkaalta palvelumaksuhinnaston mukaisesti.